Valottumisviikot

Korkean valon leiri aukaisee uuden näkökulman Välimeren kevääseen ja omaan tapaan hahmottaa maailmaa.

Kuka minä olen? Miten minusta tuli minä? Mitä kohti haluan seuraavaksi suunnata? Itsetutkistelun rinnalle nousee kysymys siitä, mikä rajoittaa kykyäni nähdä ympäristöni ja toisaalta mahdollisuuteni sellaisina kuin ne ovat.

Peileinä viikon matkalla ovat toisten matkalaisten lisäksi samassa valossa maalanneet kuvataiteilijat ja samoilla rannoilla ja kukkuloilla kirjoittaneet kirjailijat, oppaina Kaisa Raittila ja Mikko Malkavaara.

Ryhmään mahtuu kerrallaan korkeintaan 12 valottujaa. Majoittuminen hotellissa tai vuokra-asunnossa oman harkinnan mukaan. Kohtaamisten tukikohtana Kaisan ja Mikon Nizzan-koti Valottuma.

Valottumisviikko voidaan räätälöidä lähtijöiden tarpeiden mukaan. Onko sinulla yhteen hitsautumista odottava ryhmä valmiina? Tarvitseeko työyhteisösi uutta näkökulmaa?

Yhteystiedot

Kaisa Raittila
kaisa.raittila@saunalahti.fi
p. +358 400 606979

Mikko Malkavaara
mikko.malkavaara@diak.fi
p. +358 400 874563

Vuokraaminen

Jaamme mielellämme ilomme nizzalaisesta ullakkohuoneistosta ja vuokraamme Valottumaa perheellesi tai työtilaksi. Parastaan paikka tarjoaa kahden hengen seurueelle.

Yläpuolella olevasta varauskalenterista näet vapaat viikot. Lisätietoa vuokraamisesta löydät yläpalkin otsikon Valottuman vuokraaminen takaa. Kerro matkasuunnitelmastasi yhteystietolomakkeella tai sähköpostitse.

Varauskalenterissa ensimmäinen ja viimeinen mustaksi merkitty päivä ovat vaihtopäiviä, siis mahdollisia vuokrattaviksi. Tavarat voi tuoda tai jättää asunnolle lentoaikataulujen mukaan. Avain vaihtaa omistajaa pääsääntöisesti Suomessa.

Viisto katto, pilkahtava meri

Tyynenä heinäkuun päivänä siivosin lehtikasoja kesämökillä Kangasalla. Vuosia vanhan lehden kannessa oli Kirsti Paakkanen. Sisäsivuilla luvattiin kertoa hänen Nizzan-kodistaan. Missäpäin kaupunkia lienee, ajattelin minä ja avasin lehden. Paakkasen upea kesäkoti oli Villefranchen suunnalla, Nizzasta itään. Hänen terassiltaan aukesi Cap Ferrat, ihana niemi, jonka majakkapolun olimme Mikon kanssa tuhkapilven alla 2010 huhtikuussa kiertäneet.

Mitähän tuolla alueella asunnot maksavat, aloin miettiä ja avasin Habisolin sivut. Olin tämän suomalais-rivieralaisen househunter-firman sivuja silloin tällöin katsellut, vaikkakaan en enää pitkään aikaan. Etusivulla oli uskomaton asunto, kolme huonetta ja keittiö suurella parvekkeella, omalla pihalla ja koko asunnon kokoisella kattoterassilla. Huikaiseva näkymä antoi alarinteellä leviävään Nizzaan ja kirkkaalle merelle laivoineen ja purjeveneineen sen takana.

Tietenkään se asunto ei ollut meille mahdollinen. Hintaa oli enemmän kuin kodillamme Tapanilassa ja sijaintikin lopulta turhan kaukana kaupungista. Ehdin kuitenkin kattaa illallisen kattoterassille monta kertaa ja miettiä, että pienen pihan nurmikko pitäisi muuttaa istutusalueeksi, ettei tarvitsisi ruohonleikkuria.

"Onhan täällä muitakin asuntoja", sanoi Mikko ja selasi Habisolin sivuja. Niin oli. Asuntoja oli pieniä ja suuria, parvekkeita länteen ja itään, vihreitä näkymiä ja lempeässä tuulessa heilahtavia valkoisia verhoja. 

Yhteen asuntoon huomasin palaavani yhä uudelleen. Se oli viistokattoinen ullakkohuoneisto "Nizzan parhaalla paikalla täydellisessä omassa rauhassa", kuten esittelyteksti sanoi. Huomasin kyllä, että keittiö oli vaatimaton ja makuuhuone viiston katon takia pieni. Mutta tunnelma oli jotakin ihan muuta kuin muiden asuntojen krominkiiltoisissa keittiöissä ja viimeistellyissä seinäpinnoissa. Mikä parasta, asunnossa oli suuri ja rauhallinen kattoterassi, jolta näki kaupungin kattojen yli kukkuloille.

Vierailin ullakkohuoneistossa useamman kerran päivässä. Mikkokin katseli sen kuvia ja oli samaa mieltä. Tämä asunto on erilainen kuin mikään muu. Kriteerimme olivat vedenpitävät: kirjahyllyjä oli useita ja niissä oli kirjoja. Pöydän ympärillä oli Artekin satulatuolit. Terassilta näkyivät kukkulat ja ikkunasta meri.

Totesimme, ettei se ota jos ei annakaan, jos kysymme asunnosta vähän lisää. Niin kuin jo satulatuoleista saattoi päätellä, asunnon omistajat olivat suomalaisia. Kun Habisolin Pirkko puhui eläkkeellä olevasta toimittajapariskunnasta, vanhalta nuuskunenä-Mikolta ei mennyt kauankaan selvittää, keistä oli kyse. 

"Jos teitä tämä oikeasti kiinnostaa, kannattaa kyllä tulla käymään", kirjoitti Pirkko. Minulla oli kirjoitustyömaani niin kesken ja deadlinet niskassa, etten voisi lähteä minnekään. Vuoden matkustuskiintiö oli sekin täynnä ja tilillä vähän rahaa. Makasin tummien hirsiseinien keskellä silmät auki monta yösydäntä ja yritin saada unen. 

Viikkoa myöhemmin lensimme Nizzaan.